lauantai 20. heinäkuuta 2013

Samaa minttusuklaata

Tällä kertaa designtiimin tapaamisessa leidit pyysivät minua kokoamaan samat materiaalit kaikille. Väriteemaksi tuli turkoosi-ruskea. Materiaalien lisäksi ohjeissa oli, että työssä saa käyttää vapaasti leimasimia, pitää käyttää vähintään yhtä stanssia ja siinä pitää olla jonkinlainen kukka.




1. Lintu on leimattu canvaspohjalle ja väritetty Touch-tusseilla. Koko komeus sai päällensä muutaman kerroksen kirkasta kohopulveria.


2. Samoin kuin edellisessä, riikinkukko ja elementit on leimattu canvasille ja väritetty tusseilla. Kukat ja lehdet on embossattu metallinhohtoisella kohojauheella kuviopapereille, leikattu ääriviivoja myöten ja muotoiltu hieman ennen kerrostamista.
 

3. Koko korttipohja on leimattu tekstileimasimellaKukka on leimattu kahdesti valkoiselle paperille, väritetty hieman Touch-tusseilla ja leikattu irti. Keskusta on kerrostettu toisesta kukasta.


4. Riikinkukko on niinsanotusti puettu eli osa elementeistä on leimattu kuviopaperille. Eri elementtejä on leikattu irti useammista kerroksista ja lintu on  koottu kohotarrapaloilla. Stanssatut kukat on väritetty vesiliukoisilla Neopiko -tusseilla ja päällystetty sen jälkeen kimallepastalla


5. Perhoskollaasi on leimattu canvasille ja väritetty hieman Touch-tusseilla. Sen jälkeen se on leimattu uudelleen paperille, väritetty, leikattu irti ja kerrostettu canvasin päälle. Taustan pitsikuvio on puolikas stanssikuvio.


6. Kukat on leimattu kuviopapereille, leikattu irti ja kerrostettu. Kukkien keskustoihin ja korttiin muutenkin on pursostettu pieniä helmiä mintunvihreällä helmikynällä. Taustalle on leimattu kiekuroita ja levitetty hieman ruskeaa mustetta poskipunasiveltimellä.

Puhuimme keskenämme jonkinverran tyyleistä, lähinnä siitä onko meistä itse kullakin kovin erottuva tyylinsä ja jos niin millainen se on. Mitäs olette mieltä, tunnistatteko mikä kortti on kenenkin?

Edit: Nyt kun PiHi teki omastaan postauksen blogiinsa on aika paljastaa muutkin tekijät. Kortti numero 1. on siis PiHin, 2. Päpsyn, 3. Millan, 4. Puuhiksen, 5. Maikkiksen ja 6. Ellun. Menikö yksikään arvaus oikein?

2 kommenttia: