perjantai 13. syyskuuta 2013

Terveisiä Korttitalkoista!

Vietin viime viikonlopun Eurajoella Luodon leirikeskuksessa aivan ihanien leidien seurassa. Unohdin kameran kokonaan joten tapahtumasta itsestään kannattaa lukea ja katsella kuvia esimerkiksi Maissin tai Karitan blogeista.

Viikonlopun ohjelmaan mahtui niin monta haastetta, että tunnetusti Tampereen toiseksi hitain skräppääjä ei pysynyt mitenkään perässä. Suosikkini oli tyhjä puinen purkki joka oli tarkoitus koristella haluamallaan tavalla. Toistin itseäni mutta halusin todella tämäntyylisen kynäpurkin.


Aloitin liimaamalla sinne tänne paloja rautakaupasta ostamaani lasikuituteippiä. Teipin kiinnittämisen jälkeen maalasin purkin kauttaaltaan mustalla akryylimaalilla. Maalin kuivuttua levitin yhdelle kyljelle palettiveitsellä maskausnestettä. Neste jäi tällä kertaa kuivumaan yön yli mutta sitä olisi voinut jouduttaa kuumailmapuhaltimella.

Aamulla jatkoin työskentelyä rikkomalla maskausnesteen muodostaman kalvon sieltä täältä ja muotoilemalla reiät sormin kraatereiksi.  Seuraavaksi lisäsin rattaita kohopastalla Tando Creativen sabluunalla ja ruuvinkantoja StencilGirl Productsin sabluunalla.

 
Halusin kohopastarattaiden kaveriksi vielä muunkin kokoisia kuvioita joten päädyin stanssaamaan ja liimaamaan niistä osan. Kun kaikki kuviot olivat kuivia, maalasin kaiken päälle vielä pari kerrosta mustaa akryylimaalia. 

Maalin päälle on suihkittu useampaa pinkin- ja violetinsävyistä helmiäishohtoista Starburst-suihketta. Kimalteettomat mistit eivät näy tummalla pohjalla juurikaan, siksi valitsin nimenomaan Starburstit.  Metallinhohtoa on korostettu lopuksi violetilla vahalla jota levitin sinne tänne sormin, lähinnä kohollaan oleviin kuvioihin.

2 kommenttia:

  1. Wow tämä on upea!
    Kiitos muuten korvatulpista;-))m

    VastaaPoista
  2. Aivan täydellinen! Toi maskausneste kuulostaa tosi kivalta materiaalilta:)
    Kiitos viikonloppuseurasta.

    VastaaPoista